Mennyt kesä hehkuu elokuun lukijakuvassa – Taiteiden yön taivaalla Oulussa kurkkivat aurinko ja kuu

Mennyt kesä hehkuu elokuun lukijakuvassa – Taiteiden yön taivaalla Oulussa kurkkivat aurinko ja kuu

Kalevan elokuun lukijakuvaksi valittiin oululaisen Juha-Matti Lehtikankaan ottama maaginen kuva Oulun Taiteiden yön tunnelmasta torinrannassa auringonlaskun aikaan.

– Kiikelin päässä lavalla esitys oli alkamassa. Ihmiset olivat hyvissä tunnelmissa ja näyttivät onnelliselta, Lehtikangas muistelee kuvaustilannetta.

Hän oli tyytyväinen myös siitä, että auringonlaskun ohessa kuvassa pilkistää  kuu.

– Sattui tuurilla, että myös kuu näkyi pilvien lomasta. Aurinko ja kuu sopivat Taiteiden yön tunnelmaan. Ne ovat kaksi meihin voimallisesti vaikuttavaa taivaankappaletta, Lehtikangas toteaa.

Merenranta mieluisin Oulussa

Parikymmentä vuotta kuvausta harrastanut Lehtikangas oppi valokuvauksen  isältään. Hän tykkää ottaa kuvia luonnosta, ihmisiä on kuulemma haastavampi kuvata.

– Ihmisiä  pitää kuvata vaivihkaa, Lehtikangas pohtii.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *