Metsähallituksen maastoliikennelupia käytetty kelkoilla rälläämiseen Lapissa – ”Moottorikelkkarallit tunturien päälle tai niin sanottu crossaus umpilumessa eivät ole vastuullista toimintaa”

Kuntalaisille tarkoitettuja maastoliikennelupia on käytetty enenevissä määrin crossi-tyyppiseen ajoon umpilumessa ja tuntureilla Inarissa, Utsjoella ja Enontekiöllä, kertoo Metsähallitus.

Kuntalaisen maastoliikenneluvan tarkoitus on, että luvan saanut henkilö voi liikkua kotikuntansa alueella maastossa välttämättömissä asioissa ja luonnonhyödyntämistehtävissä, esimerkiksi liikkua kalastusvesille.

– Maastoliikennelupien ehtoihin on ensi vuoden alusta kirjattu tarkemmin, millaista ajoa luvalla saa tehdä. Moottorikelkkarallit tunturien päälle tai niin sanottu crossaus umpilumessa eivät ole vastuullista toimintaa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *