Metsäteollisuutta on syystä kutsuttu Suomen talouden tukijalaksi. Toimiala on luonut maahan valtavan määrän hyvinvointia ja vaurautta, ja luo edelleen.
Toimialan peruspiirteisiin on kuitenkin aina kuulunut alaa ravisteleva suhdannevaihtelu. Keväällä 2023 ollaan tilanteessa, jossa sykli on taas kääntynyt: huippusuhdanne on jäänyt taakse, ja edessä on laihempia kuukausia tai vuosia.
Asia tulee ilmi metsäteollisuusyritysten alkuvuoden tuloksissa.
Stora Enson tiistaina julkistettu tulos vajosi ensimmäisellä vuosineljänneksellä peräti 53 prosenttia vertailukauteen eli viime vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna. ”Suuri pettymys”, luonnehti yrityksen johto. Yhtiö on alkanut jarruttaa investointejaan, samoin tuotantoaan.