Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtajana aloittaa kesäkuussa toisen kauden kokoomusvaltuutettu Jarmo J. Husso. Kansanedustajaksi valittu puheenjohtajana toiminut Juha Hänninen (kok.) luopuu tehtävästä valintansa takia.
Husso arvioi tärkeämmäksi asiaksi, että valtuuston puheenjohtajalla on kaikkiin valtuustoryhmiin hyvät välit.
– Luulen, että olen kuuden vuoden aikana onnistunut siinä. Ei ainakaan yhtään palanutta siltaa ole jäänyt taakseni. Saadakseen valtuustossa jonkun vaikean asian menemään eteenpäin puheenjohtajalta vaaditaan jonkinlaista auktoriteettia ja yhteistyökykyä.