MTV: Vanhaa kivikoulua puretaan Siikalatvan Kestilässä, vaikka raunioihin jää rauhoitetun tervapääskyn pesiä

MTV: Vanhaa kivikoulua puretaan Siikalatvan Kestilässä, vaikka raunioihin jää rauhoitetun tervapääskyn pesiä

Arkistokuva tervapääskystä.

Arkistokuva tervapääskystä.

Kuva: Pekka Jaatinen

Siikalatvan Kestilässä sijaitsevasta vanhasta kivikoulusta on löytynyt purkutöiden yhteydessä rauhoitetun tervapääskyn pesiä, mutta purkaminen saa kuitenkin jatkua, uutisoi MTV.

Tervapääskyjen pesintä kävi ilmi, kun purkutöiden ulkopuolinen toimija huomasi emolintujen lentelevän sisään ja ulos rakennuksesta.

Asian selvittyä Siikalatvan kunta määräsi purkutyöt keskeytettäväksi, mutta haki poikkeuslupaa purkamisen jatkamiselle ely-keskukselta. Kunta perusteli asiaa sillä, että rakennus pitää saada purettua ennen kuin koulut alkavat viereisessä koulurakennuksessa, sillä purkaminen voi olla vaaraksi lapsille.

Paikalla käynyt ely-keskuksen tarkastaja ei saanut selville pesien tarkkaa lukumäärää. Tarkastaja havaitsi paikalla 15–20 tervapääskyä ja kaksi todennäköistä pesäkäyntiä. Tarkastajan mukaan rakennuksessa olevat pesät eivät voi säilyä ehjinä purkamisen yhteydessä vaan ne tulevat tuhoutumaan.

Siitä huolimatta poikkeuslupa purkamisen jatkamiselle myönnettiin.

– Rauhoitettujen lintujen tappaminen on kielletty, mutta hakija on ilmoittanut, että purkutöitä ei voi viivästyttää. Yleinen turvallisuus menee lintujen edelle, sanoo poikkeusluvan myöntänyt ely-keskuksen ylitarkastaja Tapio Aalto MTV:lle.

Kolme tervapääskyn poikasta toimitettiin viime viikolla Pihalinnun hoitolaan Ouluun. Siikalatvan kunnasta kerrotaan, että myös muut purkutöiden aikana esiin tulevat poikaset otetaan talteen.

Ari-Pekka Auvinen Pihalinnun hoitolasta kertoo MTV:lle, että hoitolaan toimitetut poikaset tulevat todennäköisesti selviytymään. Hän kuitenkin ihmettelee, miksi rakennusta alettiin ylipäätään purkaa juuri pesimisaikaan.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *