Musiikilla on parhaimmillaan terveyshyötyjä, sävelet voivat näkyä myös liikennekäyttäytymisessä – Pohjantielle luotiin kuskeja rauhoittava soittolista

Musiikilla on parhaimmillaan terveyshyötyjä, sävelet voivat näkyä myös liikennekäyttäytymisessä – Pohjantielle luotiin kuskeja rauhoittava soittolista

Innokkaimmat musiikkinaiset ja -miehet asentelevat autoihin lisäkaiuttimia, jotka tuottavat parhaimmillaan tai pahimmillaan korviahuumaavia desibelilukemia.

Innokkaimmat musiikkinaiset ja -miehet asentelevat autoihin lisäkaiuttimia, jotka tuottavat parhaimmillaan tai pahimmillaan korviahuumaavia desibelilukemia.

Kuva: Pekka Peura

Kun radiosta kajahtaa Käärijän Cha cha cha tai jokin muu nopeatempoinen kappale, kaasua tekee mieli painaa auton ratissa hieman kovempaa.

Onko tunne tuttu? Esimerkiksi Etelä-Kiinan teknillisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan nopeatempoinen musiikki voi kasvattaa mahdollisuuksia ylinopeuden ajamiseen.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *