Näin Oulun kaupunki harjoittelee sähkökatkojen varalta – jätevesien hallinta yhtenä haasteena, suihkua ja wc:tä ei kannata käyttää sähkökatkon aikana

Näin Oulun kaupunki harjoittelee sähkökatkojen varalta – jätevesien hallinta yhtenä haasteena, suihkua ja wc:tä ei kannata käyttää sähkökatkon aikana

-

Kuva: Arkisto / Vesa Joensuu

Oulun kaupunki varautuu mahdolliseen energiakriisin aiheuttamaan sähköpulaan. Kaupunki kertoo, että sen varautumissuunnitelmia on päivitetty kaikilla toimialoilla ja kriittisiä kohteita on tunnistettu.

Kaupungin mukaan Oulun Energia on valmistellut mahdollisia suunniteltuja sähkökatkoksia. Kriittiset kohteet on kaupungin mukaan tunnistettu yhteistyössä.

Alueella toimivat sähköyhtiöt eli Oulun Energia, Oulun Seudun Sähkö, Iin Energia, Haukiputaan sähköosuuskunta ja Caruna tiedottavat sähkökatkoista suoraan omille asiakkailleen.

Myös Oulun Vesi on varautunut sähkökatkoksiin. Lyhyet katkokset eivät ole kriittisiä vedenjakelun kannalta. Jätevesien hallintaan katkokset aiheuttavat kuitenkin haasteita ja sitä varten on laadittu tiivis ohje, joka löytyy myös kaupungin verkkosivuilta.

Sähkökatkojen aikaan tulisi välttää esimerkiksi suihkussa käyntiä tai wc:n vetämistä. Lämpimän veden käyttöä ei myöskään suositella sähkökatkojen aikana, sillä veden lämpötila voi laskea verkostossa alle 55 asteen, mikä voi aiheuttaa legionellabakteerin kasvua vesijohdoissa.

Vettä voi kuitenkin turvallisesti juoda myös sähkökatkojen aikana.

Sähkökatkoissa toimimista on harjoiteltu

Kaupungin mukaan varavoiman toimivuutta on testattu niissä kaupungin toimipisteissä, joissa on varavoimalähde. Myös kiinteistöjen sähkölukitusten toimivuus sähkökatkojen aikana on käyty läpi.

Kaupungin mukaan eri yksiköissä on harjoiteltu käytännön tilanteissa toimimista sähkökatkojen aikana. Esimerkiksi hyvinvointipalvelujen tiloissa on harjoiteltu pimeässä toimimista.

Kaupungin mukaan hyvinvointipalveluissa varautuminen painottuu kotiin suuntautuvissa palveluissa ja tietyissä kriittisissä yksiköissä, joissa ei pärjätä kahta tuntia ilman sähköä. Vuoden alusta lähtien hyvinvointipalveluiden valmiudesta vastaan hyvinvointialueen varautumiskeskus.

Myös Oulun tuotantokeittiön perustoiminnoissa on varauduttu mahdollisiin sähkökatkoihin.

Oulun tuotantokeittiön perustoiminnoissa varautuminen mahdollisiin sähkökatkoihin on hyvällä mallilla.

Mahdollisen sähköpulan Oulun sattuessa kaupunki tiedottaa kaupungin toimintaan vaikuttavista asioista. Kaikki aiheeseen liittyvät tiedotteet ja varautumiseen liittyvät asiat löytyvät myös kaupungin verkkosivuilta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *