Presidentinvaalien asetelma muuttui keskiviikkona iltapäivällä olennaisesti, kun ehdokaskaartiin ilmaantui reippain ottein ensimmäinen kunnolla vasemmistolainen ehdokas. Ilman sellaista kieltämättä poliittinen debatti saati kampanjointi on ollut ontuvaa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, 36, on kokenut poliitikko, tottunut kampanjoija ja selkeäsanainen myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan kommentoijana. Hän ei myöskään ole ollut kiirehtimässä vaalien jälkeen ulkomaisiin urakuvioihin, kuten ainakin vielä viime päiviin saakka maan suosituin vasemmistolainen poliitikko Sanna Marin (sd.).
Anderssonia voi pitää aika testattuna ja vakiintuneena vastuunkantajana, josta pitävät monet myös vahvasti vasemmistopolitiikkaa vastustavissa pöydissä. Andersson on niitä päättäjiä, joiden kanssa on mutkatonta keskustella ja kaljallekin hänen kanssaan voisi lähteä koska tahansa.
Niinpä nykytilanteessa vasemmistolainen ehdokas on vähän myöhäisheränneenäkin äärimmäisen tervetullut jo valmiiksi kiihkeäksi hämmennettyyn presidenttikilpaan. Andersson tuo mukanaan uusia ja hieman erilaisia painotuksia kuin jo juoksunsa aloittanut miesporukka, johon kuuluu ihmisiä poliittisen kentän keskeltä ja liberaalihkolta oikealta laidalta.
Haavistolle tuli kilpailija myös vasemmalle puolelle
Ehkä vasemmistokeskustalaisimmaksi miehistä on mielletty gallupien kärkinimi Pekka Haavisto (vihr.), mutta hän on ehdokkuusprofiilia rakentaessaan pyrkinyt irtautumaan vasemmistolaisuuden mielikuvasta. Haavistoa voisikin kai luonnehtia vihreäksi keskustaoikeistolaiseksi liberaaliksi ennemmin kuin vasemmiston ääneksi ainakaan presidentin toimintakentän asioissa.
