Se on peiliin katsomisen paikka. Ihan meistä jokaisella. Peiliin olen vakavasti katsellut itsekin, ja pitkään.
Miettinyt, mistä ihminen saa päähänsä, että minulla on oikeus talloa toisen ihmisen itsetunto pohjamutiin. Rusikoida se ensin vereslihalle ja viskata sitten pois silmistä, pois mielestä.
Itsetutkiskeluun päädyin keskustelun jälkeen. Juttelin ihmisen kanssa, joka kertoi omia ja perheensä kokemuksia rasismista.
Rasismi on terminä tuttu. Sitä viljellään nyt eri yhteyksissä. Osa sanoo, että aihe pursuaa jo korvista.
Totisesti toivon, ettei jäädä pyöriskelemään pelkän termin ympärille vaan havahdutaan todellisuuteen. Nostetaan aihe kuin kissa pöydälle. Syynätään joka puolelta, sillä siihen on totisesti tarve.
Olenhan minä omin silmin nähnyt, miten ihonväri ratkaisee sen saako lapsi leikkikaverin samalla pihalla leikkivästä samanikäisestä.
Ei saa, ja sen päättää valtaväestöön kuuluvan lapsen äiti. Äiti vetäisee lapsen kauemmas, heti kun hieman tummaihoisempi lapsi lähestyy lelujen kanssa lasta ja äitiä. Äiti päättää, ettei seura ole soveliasta minun lapselle.
Enkä tilanteessa pahimmalle tuntui se, että vaikka torjunta oli niin läpinäkyvää, leikkiinpyytäjä ei pitänyt tilannetta yhtään outona.
