Näyttelyarvio: Verkkaan maalatut akvarellit vievät Piilin taloon Hailuotoon ja tekevät ajan kulun näkyväksi

Näyttelyarvio: Verkkaan maalatut akvarellit vievät Piilin taloon Hailuotoon ja tekevät ajan kulun näkyväksi

Marjatta Hanhijoen näyttely Aino ja Reetu – Silminnähden 3 sekä Jaakko Aution ääni-installaatio OWLA Oulun taidemuseossa, Kasarmintie 9, 26.11. saakka.

Taidemaalari, taidegraafikko Marjatta Hanhijoen näyttely kuljettaa Hailuotoon, jossa taiteilija on työskennellyt ja viettänyt kesänsä 1970-luvun alusta lähtien. Nimensä näyttely on saanut lähes 20 vuoden aikana toteutetusta teoskokonaisuudesta, joka kuvaa Piilin talossa eläneitä sisaruksia Ainoa ja Reetua.

Hanhijoki maalaa kiirehtimättä antaen aikaa niin malleilleen kuin itse maalaukselle. Ajatus siitä, että akvarelli olisi maalaustekniikka, joka vaatisi nimenomaan nopeaa toimintaa, kääntyy Hanhijoen näyttelyssä nurin.

Taiteilija kertoo käyttäneensä näyttelyn vesivärimaalauksiin aikaa viikosta viiteen kuukauteen. Eräässä kevätkesästä Piilin talossa aloitetussa työssä oli maalauksen valmistuessa vuodenaika ikkunoiden takana muuttunut jo syksyksi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *