Niinistö palautti ydinaseet karusti keskusteluun – tuhoaseilla uhoavaa Venäjää jarruttelee Ukrainan sodassa onneksi myös Kiinan kanta

Niinistö palautti ydinaseet karusti keskusteluun – tuhoaseilla uhoavaa Venäjää jarruttelee Ukrainan sodassa onneksi myös Kiinan kanta

Ydinaseiden laukaisukoodit kulkevat Yhdysvaltojen ja Venäjän johtajien mukana. Tässä kuvassa koodit sisältäviä laukkuja kantavat Joe Bidenin avustajat.

Ydinaseiden laukaisukoodit kulkevat Yhdysvaltojen ja Venäjän johtajien mukana. Tässä kuvassa koodit sisältäviä laukkuja kantavat Joe Bidenin avustajat.

Kuva: Ting Shen / POOL

Suomessakin on ajoittain kerrottu ”tuomiopäivän kellosta”, jonka on tarkoitus näyttää, kuinka lähellä ihmiskunta on itse aiheutettua katastrofia. Yleensä tuo tuho on liitetty ydinsotaan.

Kellossa keskiyö merkitsee tuhon hetkeä. Osoittimien asennon määrittelee joukko yhdysvaltalaisia tutkijoita Bulletin of the Atomic Scientists -järjestöstä.

Tämän vuoden tammikuussa kelloa siirrettiin lähemmäksi keskiyötä kuin koskaan ennen. Kellon ylläpitäjien mukaan maailmassa eletään ”ennennäkemättömän vaaran aikakautta”, syynä etenkin Venäjän hyökkäyssodan tuomat riskit.

Presidentti Sauli Niinistö on vajaan parin viikon aikana nostanut ydinaseiden uhan kahdesti painokkaasti esiin, ensiksi Politiikan toimittajat ry:n kokouksessa, ja nyt tuoreessa New York Timesin haastattelussa.

Edellisessä tilaisuudessa häneltä kysyttiin Ukrainan sodan eskalaation eli laajentumisen riskeistä. Niinistön mukaan uhkaa ei pidä vähätellä. ”Se riski, että atomiaseet alkavat puhua, on aivan valtava”, Niinistö sanoi. Hän huomautti tarkoittavansa ydinaseiden riskiä yleisesti, ei ajankohtaista sotatilannetta.

Yhdysvaltalaislehden haastattelussa hän taas totesi, että sodat voivat saada ennakoimattomia käänteitä ja johtaa jopa ydinaseiden käyttöön. Pienetkin asiat voivat saada kohtalokkaita seurauksia.

Niinistön synkeitä arvioita on säpsähdetty ja hämmästeltykin. Maanantaina hän tarkensi ajatuksiaan suomalaistoimittajille. Hänen mukaansa vaaraa ydinaseiden käytöstä ei tällä hetkellä ole, mutta riski on kuitenkin otettava huomioon.

Ydinaseiden käytöstä ”valtavista riskeistä” puhuminen herättää huolta tavallisissa kansalaisissakin. Silti on välillä terveellistä muistuttaa, mitä ydinasepelotteen vaihtuminen niiden käytöksi ihmiskunnalle merkitsisi.

Ukrainan sodassa ydinaseilla on uhkaillut nimenomaan Venäjä. Aseiden käyttöä ovat peränneet useat venäläiset sotablogistit. ”Tuomiopäivästä” on varoittanut myös maan turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja, kaikenkarvaisia uhkauksia tätä nykyä huuteleva entinen presidentti Dmitri Medvedev.

Huomionarvoista on, että Medvedev varoitti Ukrainaa tuomiopäivästä jo viime vuoden kesällä. Tuhoisku seuraisi, jos Ukraina hyökkäisi Kertshinsalmen sillalle tai Krimille. Nyt kummankinlaisia hyökkäyksiä on nähty, mutta Venäjän taktisetkin ydinaseet ovat pysyneet suojissaan.

On ilmeistä, että yksi Venäjää sitova lukko on Kiina. Diplomaattilähteiden mukaan Kiinan presidentti Xi Jinping varoitti Venäjää ydinaseiden käytöstä viime maaliskuussa. Kiinan ääntä nyky-Venäjä taas ei voi olla kuuntelematta.

Sodan nopeaan laajenemiseen ei kuitenkaan välttämättä tarvita poliitikkojen harkittuja päätöksiä vaan kiihtyminen voi seurata myös vahingosta tai kohtalokkaasta väärinymmärryksestä. Venäjän Ukrainaan suunnattujen lennokkien osia putosi jo äskettäin rajan yli Romanian puolelle. Näkemättä toivottavasti jääkin se, mihin tuhoisampi vahinkoisku Nato-maan puolelle johtaisi.

Tehokkaimmin ydinaseiden käyttöä torjuu edelleenkin tuttu käsite, kauhun tasapaino, eli se, että ydinaseilla käytävää sotaa ei voi voittaa. Se jarruttaa edelleen myös tuomiopäivän kellon viisareita.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *