Niko Anttiroiko hallitsi sadekelin metkut Virpiniemessä parhaiten  ja pelasi Pohjois-Suomen mestariksi: ”Kilpailut ovat golfissa parasta”

Niko Anttiroiko hallitsi sadekelin metkut Virpiniemessä parhaiten ja pelasi Pohjois-Suomen mestariksi: ”Kilpailut ovat golfissa parasta”

Välillä runsaaksi yltynyt vesisade haittasi Pohjois-Suomen golfmestaruutta havittelevia pelaajia myös toisena pelipäivänä Virpiniemessä.

Osa pelaajista hallitsi vetiset metkut väylillä ja viheriöillä muita paremmin. Yksi heistä oli Kalajokilaakson Golfia edustava Niko Anttiroiko.

Hänen tuloksensa 144 lyöntiä (-2) riitti kakkoseksi nousseelle Virpiniemi Golf Clubin Jukka-Pekka Savolammelle.

– Keli oli mikä oli. Olosuhteisiin nähden pelasin ihan hyvin. Griinit ja väylät olivat pehmeät sekä hitaat. Ne piti ottaa huomioon lyötäessä. Virpiniemi on minulle toinen kotikenttä ja siksikin täällä oli mukava pelata, Anttiroiko jutteli.

Avauspäivänä Sankivaarassa puttiensa kanssa räpeltänyt Anttiroiko sai nyt putterinsa tottelemaan ja tulosta alkoi tulla. Hän hivuttautui vähitellen kohti kärkeä ja kukisti lopulta Savolammen kahden lyönnin erolla.

– Kilpailut ovat golfissa parasta ja kuulin, että voittaja pääsee mukaan elokuussa pelattavaan, arvostettuun Erkko Trophyyn.

Savolampi pelaa hyvin tarkkaa ja harkittua peliä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *