Nuoret ovat hakeneet aktiivisesti työpaikkoja kesätyösetelillä

Nuoret ovat hakeneet aktiivisesti työpaikkoja kesätyösetelillä

Puutarhuri kitkeminen kesätyö Satu Portaankorva

Oululaisnuoret ovat hakeneet tälle kesälle aktiivisesti työpaikkoja kesätyösetelillä.

Palveluohjaaja Outi Söderman-Juvani BusinessOulusta kertoo, että nuoret ovat olleet aiempaa aktiivisempia ja liikenteessä jo hyvissä ajoin.

– Tämä on tietysti mukava ja positiivinen asia.

Aktiivisuus on toki johtanut myös siihen, ettei paikkoja ole välttämättä riittänyt kaikille halukkaille, tai niiden saanti on voinut olla hankalampaa.

– Meille on kesällä tullut soittoja, että mistä nuori voisi vielä löytää työpaikan. Olemme sitten yhdessä hakeneet työpaikkoja joihin lähettää hakemuksia, Söderman-Juvani kertoo.

Hän toivoo, että työnantajat vastaisivat nuorten työhakemuksiin, ettei nuoren tarvitsisi olla epävarmuudessa.

Työmarkkinoilla kokemattomat nuoret voivat jäädä odottelemaan vastausta haettuaan yhteen työpaikkaan, jolloin muut työpaikat voivat mennä sivu suun.

Söderman-Juvani myös muistuttaa, että työnantajien pitäisi ilmoittaa BusinessOululle, kun haussa ollut paikka on täytetty.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *