Oamk juhli lukuvuoden avajaisia – vuoden opettaja Kati Teirikko: ”Täytyy miettiä, mitä taitoja meidän opiskelijat tarvitsevat tulevaisuudessa”

Oamk juhli lukuvuoden avajaisia – vuoden opettaja Kati Teirikko: ”Täytyy miettiä, mitä taitoja meidän opiskelijat tarvitsevat tulevaisuudessa”

Oulun ammattikorkeakoulun lukuvuosi polkaistiin komeasti käyntiin keskiviikkona Linnanmaan kampuksella.

Paikalla oli runsaasti opiskelijoita nauttimassa syyskuun auringonpaisteesta Oamkin pääoven edustalla olevalla aukiolla. Yliopiston vanhoille opiskelijoille paikka tuli tutuksi humanistisesta tiedekunnasta. Nyt Oamk on kuitenkin toiminut Linnanmaan pohjoissiivessä jo usean vuoden ajan.

Paikan päällä oli ruokakojuja, joista saattoi ostaa thaimaalaisen ruoka-annoksen tai metrilakua. Avajaistapahtumassa nähtiin muun muassa musiikkia ja tanssia yhdistänyt Barbie-teemainen esitys.

Avajaisissa kuultiin myös rehtori Heidi Fagerholmin puhe, jossa hän nosti esiin jokaisen opiskelijan ja opettajan vastuun siitä, että korkeakoulussa on turvallinen ja hyvä ilmapiiri opiskella.

Korkeakouluyhteisö saa kiitosta

Omalta osaltaan Oamkin ilmapiiriin ovat eittämättä vaikuttaneet myös vuoden opiskelija sekä vuoden opettaja, jotka valittiin tapahtumassa.

Vuoden opiskelijan kunniakirjan sai journalistiopiskelija Aki-Petteri Pulkkinen. Vuoden opettajaksi valittiin journalismin lehtori Kati Teirikko. Valintaprosessi pohjasi äänestykseen.

Valituissa tämä herätti tietysti pohdintaa, että oliko taustalla oman oppiaineen porukan hyväntahtoista masinointia.

Vuoden opiskelija Aki-Petteri Pulkkinen ja vuoden opettaja Kati Teirikko olivat sattumalta samasta oppiaineesta.

Vuoden opiskelija Aki-Petteri Pulkkinen ja vuoden opettaja Kati Teirikko olivat sattumalta samasta oppiaineesta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *