Olkiluoto 3:n sähköntuotanto on keskeytynyt – syynä turbiinihäiriö

Olkiluoto 3:n sähköntuotanto on keskeytynyt – syynä turbiinihäiriö

Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin sähköntuotanto on keskeytynyt turbiinihäiriön vuoksi, kertoo Teollisuuden Voima (TVO) viestipalvelu X:ssä.

Sähköntuotanto keskeytyi automaattisesti puolilta päivin järjestelmän havaittua siinä vian, kertoo TVO:n viestintäpäällikkö Johanna Aho STT:lle.

Vian syytä selvitetään, ja TVO tiedottaa asiasta lisää myöhemmin. TVO:n mukaan tapahtumalla ei ole vaikutusta ydinturvallisuuteen.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoo käynnistäneensä varavoimalaitoksia tilanteen välittömän hallinnan vuoksi. Fingridin mukaan tilanne kantaverkossa on normalisoitunut.

Normaalissa toiminnassa ennen häiriötä

Olkiluoto 3:n laitosyksikkö oli normaalissa tuotannossa, kun turbiinihäiriö keskeytti toiminnan, TVO kertoo tiedotteessaan.

Yli kuukaudella venynyt kolmosreaktorin ensimmäinen vuosihuolto saatiin valmiiksi toukokuun puolessa välissä. Vuosihuollon oli alun perin tarkoitus kestää 37 vuorokautta, mutta se kesti lopulta 74 vuorokautta ja yhdeksän tuntia.

Olkiluoto 3 on Suomen tehokkain sähköntuotantolaitos. Se tuottaa noin 14 prosenttia koko maan sähköntuotannosta.

Juttu päivitetty kauttaaltaan 3.6. kello 14.47.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *