OLS:n huippulupaus Luukas Hyvärinen uskoo olevansa vielä aiempaakin tehokkaampi – ”Pelillisesti olen pallolla entistä vaarallisempi ja parempi, vaikka olen aina ollut siinä hyvä”

OLS:n huippulupaus Luukas Hyvärinen uskoo olevansa vielä aiempaakin tehokkaampi – ”Pelillisesti olen pallolla entistä vaarallisempi ja parempi, vaikka olen aina ollut siinä hyvä”

Liiga

Ajokortti tuli Luukas Hyväriselle, 18, tarpeeseen. Sen hän sai salibandytreenien takia poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana.

Edestakaisia siirtymiä Kaakkurin Kiviharjun ja Kastellin monitoimitalon välillä on niin tiuhaan, ettei lisäapu matkantekoon ole pahitteeksi.

Hyvärisellä alkoi elokuussa Kastellin urheilulukiossa neljäs ja viimeinen lukuvuosi. Keväällä 2014 valmistunut monumentaalinen rakennus ei ole Hyväriselle tuttu pelkästään koulun takia. Kastellin ”monari” toimii myös salibandyjoukkue OLS:n kotipesänä.

Monitoimitalon liikuntasalissa harjoitellaan aamuisin ja iltaisin, minkä lisäksi salissa pelataan OLS:n kotiottelut.

– Siellä tulee aika paljon vietettyä aikaa. Se on hyvä rakennus, jossa kaikki toimii. Ei ole mitään valittamista.

Luukas Hyvärinen.

Luukas Hyvärinen.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Myös parit kasvot ovat tulleet hyvinkin tutuiksi koulun käytäviltä. Joukkuekaverit Väinö Mertaniemi ja Luukas Virolainen käyvät myös Kastellin urheilulukiota.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *