Omakotitalon rännejä puhdistanut jäi ikävään jumiin Oulun Haapalehdossa

Omakotitalon rännejä puhdistanut jäi ikävään jumiin Oulun Haapalehdossa

-

Pohjois-Pohjanmaa pelastuslaitos hälytettiin ihmisen pelastustehtävään Oulun Haapalehtoon perjantaina kello kymmenen jälkeen.

Omakotitalon katolla rännejä puhdistanut henkilö oli liukastunut ja kiilautunut kahden eri rakennuksen kattojen väliin Vaakitsijantiellä.

– Henkilö oli jäänyt rinnastaan ja vatsastaan kiinni kapeaan rakoseen, jalat olivat tyhjän päällä, eikä hän päässyt pois, kertoo päivystävä palomestari Jyri Jäntti.

Ohikulkija oli huomannut hankalan tilanteen ja kiiruhtanut tukemaan kiipelissä olevaa käsistä.

– Pois häntä ei kuitenkaan saatu, ennen kuin  pelastuslaitos kahdella ryhmällä auttoi hänet pinteestä.

Katolta irrotettu henkilö vietiin ambulanssilla tarkastettavaksi, hän ei Jäntin mukaan ollut vakavasti loukkaantunut.

Jäntti kommentoi, että vesisateiden jälkeen varsinkin peltikatot ovat liukkaita.

– Kannattaa miettiä, onko silloin oikea hetki mennä puhdistamaan rännejä.

Jäntti kehottaa käyttämään rännien puhdistamiseen pitkävartisia työkaluja, jolloin työn voi tehdä maasta käsin.

.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *