Oululainen metalliyhtye teki euroviisuhumpasta vaikutteita saaneen vauhdikkaan kesäsinglen ja brasilialaiset innostuivat

Oululainen metalliyhtye teki euroviisuhumpasta vaikutteita saaneen vauhdikkaan kesäsinglen ja brasilialaiset innostuivat

Oululainen metalliyhtye Velvet Ocean julkaisi Purposes And Promises -esikoisalbuminsa Aikakoneesta tutun Maki Kolehmaisen levy-yhtiön Helsinki Recordsin kautta kolmisen vuotta sitten.

Työn alla olevalla toisella levyllä yhteistyö levy-yhtiön kanssa on syventynyt. Kolehmainen itse on häärinyt taustalla vastaavana tuottajana, kun Toivo Hellberg on urakoinut varsinaisena tuottajana.

– Nyt meillä on ulkopuolinen tuottaja, joka sanoo ja puuttuu vähän enemmän meidän kappaleisiin. Ei tarvitse ihan kaikkea miettiä itse, Velvet Oceanin laulaja Riitu Ronkainen toteaa.

– Jotkut bändit ovat kokeneet ulkopuolisen tuottajan puuttumisen musiikkiin jotenkin negatiivisesti, mutta meille tämä on ollut tosi positiivinen kokemus, kitaristi Jarkko Ronkainen jatkaa.

– On sitä välillä tietysti saanut vääntää, kun musiikki on kuitenkin niin subjektiivinen juttu, ja on ollut näkemyseroja, mutta kaiken sen väännön jälkeen on ollut mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan meidät omat ajatuksemme ovat kehittyneet tuotantoprosessin aikana.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *