Oululaisen kerrostaloasunnon katosta alkoi tippasta vettä – yläkerrasta paljastui vesivahinko

Oululaisen kerrostaloasunnon katosta alkoi tippasta vettä – yläkerrasta paljastui vesivahinko

Pelastuslaitos sai lauantaina alkuillasta hälytyksen Oulun Isollekadulle, missä oli tapahtunut vesivahinko.

Asiasta kertovan tiedotteen mukaan vahinko huomattiin, kun alakerran asunnon katosta alkoi tippasta vettä. Kävi ilmi, että yläkerran asunnossa oli valunut vettä kylpyammeesta lattialle, eikä lattiakaivo ollut vetänyt sitä.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle kiinteistöhuollon henkilö oli jo saanut lattiakaivon vetämään. Kiinteistöhuolto imuroi vedet pois, eikä pelastuslaitokselle aiheutunut varsinaista tehtävää. Kastuneen alueen laajuuden arviointi jää kiinteistönomistajan tehtäväksi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *