Oululaisen tavaratalon vartijaa uhkaillut tuomittiin ryöstöstä

Oululaisen tavaratalon vartijaa uhkaillut tuomittiin ryöstöstä

Oulun käräjäoikeus antoi torstaina tuomion jutussa, jossa oululaisesta tavaratalosta alkoholijuomia varastanut asiakas uhkaili hänen peräänsä lähtenyttä vartijaa elokuussa 2022.

Asiakas laittoi reppuunsa long drink -juomia ja poistui kaupasta kassan ohi maksamatta tuotteita. Vartija seurasi asiakasta ja käski pysähtymään, mutta tämä ei totellut.

Asiakas poistui kaupasta ja lähti pakenemaan polkupyörällä. Vartija lähti hänen peräänsä ja sai hänet kiinni, kun hän kaatui pyörällään. Tuossa tilanteessa asiakas uhkasi vartijaa veitsellä tai huumeruiskulla iskemisellä.

Oikeus katsoi, että asiakas syyllistyi ryöstöön. Hänet tuomittiin myös kahdesta myöhemmin tehdystä näpistyksestä.

Käräjäoikeus langetti vuonna 1993 syntyneelle miehelle rangaistukseksi 60 päivää ehdotonta vankeutta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *