Oululaisessa venesatamassa päivystää joka yö vahti, vaikka lähes mitään ei tapahdu – Kummitäti delegoi vahtivuoronsa 18-vuotiaalle Hemmu Orellille

Oululaisessa venesatamassa päivystää joka yö vahti, vaikka lähes mitään ei tapahdu – Kummitäti delegoi vahtivuoronsa 18-vuotiaalle Hemmu Orellille

Seesteisessä kesäillassa veneiden mastot kilistävät hiljaa tuulessa, ja aurinko lähenee taivaanrantaa. Hietasaaren Johteenpookin venesatamassa on edelleen vilkasta, vaikka kello on kahdeksan arki-iltana. Veneitä hoidetaan, kenties tulevan viikonlopun reissuja varten. Maitokärryillä kannetaan laituria pitkin kanistereita ja narua.

Kun satama hiljenee yöksi, ei se kuitenkaan ole autio. Hemmu Orell jää tänä yönä paikalle katsomaan sataman ja veneiden perään, sillä on hänen vahtivuoronsa aika.

Johteenpooki on Oulun Merenkävijöiden ja Oulun Purjehdusseuran Telakkasäätiön hoitama satama. Jokaisen satamassa venettään pitävän jäsenen vastuulla on vuorotellen vahtia satamaa yön yli. Vahtivuoro alkaa iltakahdeksalta ja päättyy aamukuudelta.

Lähtökohtaisesti talkoovoimin tehtävän vuoron voi myös delegoida haluamalleen ihmiselle.

Tänään satamaa vahtivan Orellin kummitäti on pyytänyt tätä jo muutaman kesän hoitamaan oman vahtivuoronsa. 18-vuotias Orell tienaa hieman kesätyörahaakin hommasta, sillä jokaisesta toisen puolesta tehdystä vahtivuorosta saa palkkioksi kahdeksankymmentä euroa.

Yön aikana satamavahti päivystää vahdin kopissa, josta näkee kaupungin siluetin.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *