Oululaisten kauppojen valmistamat ruoka-annokset kasvattavat suosiotaan koko ajan – korona-ajan kotoilu muutti tilanteen pysyvästi

Oululaisten kauppojen valmistamat ruoka-annokset kasvattavat suosiotaan koko ajan – korona-ajan kotoilu muutti tilanteen pysyvästi

Ruokakaupoissa valmistettu annosruoka kasvattaa koko ajan menekkiään.

Sokos Herkun keittiömestari Marko Heinon mukaan Herkussa tehdyt lounaat ja välipalat ovat koko ajan kasvava tuoteryhmä.

– Myynti kasvoi jo ennen korona-aikaa, mutta silloin kotona syöminen korostui, ja ihmiset halusivat syödä ravintolatasoista ruokaa kotonakin.

Erityisen suosittu on Herkun viisimetrinen lämmin lounastiski, jossa on toistakymmentä eri vaihtoehtoa. Sen lisäksi kylmäkaapista löytyy suosittuja salaatteja, patonkeja ja jälkiruokia.

Useimmiten kaupasta tarttuu mukaan muutakin, esimerkiksi jotain juomaa ruuan kyytipojaksi.

Herkusta ruokaa hakevat juuri keskustan alueen pienet taloudet, sekä keskustassa töissä olevat.

– Yhdelle tai kahdelle ruuan teko ei välttämättä ole se juttu, Heino kertoo.

Teemu Runtti käy useita kertoja viikossa syömässä Supermarketin lounasruokaa, sillä hän tekee töitä lähistöllä. Monipuolinen ruokavalikoima saa Runtilta kehuja. Usein matkaan tarttuu myös esimerkiksi kivennäisvesipullo.

Teemu Runtti käy useita kertoja viikossa syömässä Supermarketin lounasruokaa, sillä hän tekee töitä lähistöllä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *