Oululaisten lempipuistossa touhuaa joukko luontoa rakastavia ihmisiä – Viheralueita hoitava Saila Määttä suosii kasvilajeja, jotka ovat hyväksi Hupisaarten luonnolle

Oululaisten lempipuistossa touhuaa joukko luontoa rakastavia ihmisiä – Viheralueita hoitava Saila Määttä suosii kasvilajeja, jotka ovat hyväksi Hupisaarten luonnolle

Saila Määttä kiertelee ruusupensaiden keskellä. Hän esittelee Hupisaarten Kiikkusaarta joka vuosi koristavaa ruusutarhaa, jonka kukinnot ovat heinä- elokuun tienoilla parhaimmillaan. Kukinta ei kuitenkaan loppukesään pääty.

– Kun ensimmäiset hallayöt tulevat, silloin vielä osa näistä puskee uutta kukkaa. Oulun seudulla lumipeite on sen verran paksua, että se myös suojaa ruusuja paremmin kuin jossain muualla maassa.

Hupisaaret on suosittu kohde kaupunkilaisille, ja ruusutarha houkuttelee ohikulkijoita ihmettelemään.

– Täällä käy paljon sekä oululaisia että turisteja ottamassa ruusuista kuvia, mikä on mukavaa.

Määtän työhön työnjohtajana kuuluu osallistuminen kesäkukkien suunnitteluun. Jotkut Kiikkusaaren ruusutarhan kukista ovat peräisin 1990-luvulta, mutta osa lajikkeista on uusittu.

Määtän työhön työnjohtajana kuuluu osallistuminen kesäkukkien suunnitteluun.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *