Oululaisten toiveet Hupisaarista ristiriitaisia – kävelimme alueen läpi ja kysyimme mielipiteitä Hupisaarten tulevaisuudesta

Oululaisten toiveet Hupisaarista ristiriitaisia – kävelimme alueen läpi ja kysyimme mielipiteitä Hupisaarten tulevaisuudesta

Oulun parhaalla paikalla jokisuistossa majailevat rehevät Hupisaaret ovat kaupungin helmi. Etenkin kesällä päiväsaikaan alue on erityisesti lapsiperheiden ja piknikille mielivien suosiossa. Tapahtumien suhteen Hupisaarilla on eloa lähinnä vuoden valoisimpana aikana, vaikka joinain syksyn pimeinä iltoina kansa vaeltaa silmät pyöreänä myös Ainolassa valoista lumoutuneena.

Vehreän puiston hyödyntäminen herättää Oulussa mielipiteitä ja kaupunkilaisten näkemykset alueen kehityksen suunnasta vaihtelevat. Hupisaarille joko toivotaan palveluita, tai niiden pysymistä kaukana Ainolasta.

Mutta mitä kaikkea Hupisaarilla edes nykyisellään tapahtuu, ketä siellä käy ja mitä alueelta toivotaan tulevaisuudessa? Entä mistä löytyvät alueen kiinnostavimmat puulajit tai mitkä Hupisaaria koskevat huolet ovat yli 150 vuotta vanhoja?

Lähde Kalevan matkaan kävelylle Hupisaarten läpi aistimaan puiston elämää. Kartan avulla pystyt seuraamaan missä kulloinkin ollaan menossa.

- Plaatansaari, Pakolansaari ja Paratiisisaari

Plaatansaari, Pakolansaari ja Paratiisisaari

Kuva: Marleena Maliniemi

Hupisaarten kierros on parasta aloittaa Pakolansaaresta ja saapumalla puistoon kirkon puoleisen päädyn portista.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *