Uudella täydennyskoulutuksella pyritään saamaan Suomeen uusia sairaanhoitajia.
Kuva: Vesa Joensuu
Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) järjestää täydennyskoulutusta, jonka tavoitteena on saada Suomeen uusia sairaanhoitajia EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevista sairaanhoitajista.
Oamkissa koulutusta on tarjolla 21 henkilölle.
Täydennyskoulutus on tarkoitettu heille, joilla on kotimaassaan suoritettuna opistotasoinen sairaanhoitajatutkinto, muttei vielä Valviran myöntämää lupaa toimia sairaanhoitajana Suomessa. Koulutus sisältää suomen kielen ja hoitotyön sisältöjen opiskelua.
Haku koulutukseen on avoinna 15. toukokuuta saakka. Koulutukseen voi päästä, jos kielitaito on vähintään tasolla A2. Koulutuksen tavoitteena on saavuttaa vähintään kielitaidon taso B1, joka tarkoittaa toimivaa peruskielitaitoa.
Opintoihin kuuluvat myös harjoittelut Pohteen yksiköissä.
Koulutus on osa Sairaanhoitajaksi Suomessa -hanketta. Koulutusta järjestetään kaikkiaan viidessä ammattikorkeakoulussa eri puolilla Suomea.
Hankkeen yhteistyökorkeakoulut ovat Laurea, Oamk, Tamk, TurkuAMK ja Savonia. Hanke jatkuu vuoden 2024 loppuun.