Oulun käräjäoikeus asetti Siklatilat konkurssiin

Oulun käräjäoikeus asetti Siklatilat konkurssiin

Siklatilat on osa Sikla-konsernia. Kuva on Siklan Rantsilan elementtitehtaalta.

Siklatilat on osa Sikla-konsernia. Kuva on Siklan Rantsilan elementtitehtaalta.

Kuva: Sari Kihnula

Oulun käräjäoikeus on asettanut liminkalaisen Siklatilat Oy:n konkurssiin. Sikla-konserniin kuuluva yhtiö jätti konkurssihakemuksen maanantaina.

Hakemuksessaan Siklatilat toteaa, että sen taloudelliset vaikeudet ovat sellaisia, että yhtiön toiminta on käynyt mahdottomaksi.

Konkurssipäätöksen myötä yhtiön asioita hoitaa konkurssipesä.

Siklatilat hakeutui jo aiemmin tänä vuonna tammikuussa yrityssaneeraukseen. Tuolloin sillä oli reilun 50 miljoonan tilauskanta. Konkurssipäätöksessä todetaan, että saneerausmenettely keskeytetään.

Siklatiloilla on palveluksessaan 41 henkilöä, joista 37 on ollut kokoaikaisesti lomautettuna. Ennen yrityssaneerausta yrityksessä oli 102 töissä olevaa työntekijää.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *