Korkeakoulujen opiskelijat ja henkilökunta vaativat parempia bussipalveluja.
Kuva: Teija Soini/arkisto
Oulun korkeakoulut ja niiden opiskelijajärjestöt vaativat Oulun kaupungilta parannuksia joukkoliikenteen palveluverkkoon. Kannanotossa ovat mukana Oulun yliopisto ja sen ylioppilaskunta, Oulun ammattikorkeakoulu ja sen opiskelijakunta sekä Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS.
Kannanoton mukaan joukkoliikenteen palvelutason nosto Oulussa on välttämätöntä. Nykyistä joukkoliikenteen tasoa pidetään riittämättömänä oululaisen korkeakouluyhteisön 30 000 opiskelijalle ja henkilökunnan jäsenelle, joista suuri osa käyttää julkista liikennettä päivittäin.
– Korkeakouluihin tulevilla opiskelijoilla ja henkilöstöllä on oikeus olettaa, että liikkuminen kaupungissa on sujuvaa. Oulun ei kannata jäädä jälkeen joukkoliikenteen kehityksessä verrattuna Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin, sanoo Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki tiedotteessa.
Kannanotossa olemattoman poikittaisliikenteen kerrotaan rajoittavan vaihtoehtoja opiskelijoiden ja henkilökunnan asumiselle. Myös ruuhka-aikojen täpötäydet linja-autot saavat moitteita.
– Oulun kaupunki on joukkoliikennestrategiassaan asettanut tavoitteekseen joukkoliikenteen asiakasmäärien tuplaamisen vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on hyvä, mutta kuinka kaupunki aikoo päästä siihen ilman minkäänlaisia panostuksia? kysyvät opiskelijajärjestöjen hallitusten puheenjohtajat Suvi-Anna Salminen ja Helena Hirvaskoski tiedotteessa.
Korkeakoulut ja opiskelijajärjestöt sanovat odottavansa, että kaupunki ottaa käyttöön korkeimman esitetyn palvelutason.
– Lyhytnäköinen ehdotus matalimmalle palvelutasolle jäämisestä ei ole kaupungin strategian mukaista, ja jarruttaa kaupunkiympäristön kehittämistä, tiedotteessa sanotaan.