Oulun pohjoispuolella on yhteisöllinen kalastajakylä, jonne matkataan hakemaan tuoretta kalaa kymmenien kilometrien päästä

Oulun pohjoispuolella on yhteisöllinen kalastajakylä, jonne matkataan hakemaan tuoretta kalaa kymmenien kilometrien päästä

Kellon Kiviniemen kalasatamassa Perämeren antimet vaihtavat omistajaansa vilkkaaseen tahtiin. Sataman kalahallissa aamun saalista käsitellään ja lajitellaan myytäväksi oven suussa odottaville ostajille.

Pitkän linjan ammattikalastaja Lauri Halonen kertoo lähteneensä kotoa liikenteeseen noin aamuviiden aikoihin. Tänään mereltä tuliaisina on maivaa, eli Perämeren muikkua, sekä lohta.

Maivasaaliit ovat olleet viime aikoina hänen mukaansa yllättävänkin suuria. Halonen näyttää toissa päivänä kuvatun videon, jossa veneen kyydissä on noin 700 kiloa kalaa kalastajineen.

Kiviniemessä tapahtuvan myynnin lisäksi kalaa myydään paljon esimerkiksi Hätälälle. Uutena kohteena maivaa on markkinoitu etelänaapurissamme Virossa. Järvistä nostetaan paljon muikkua, jonka vuoksi maivalle etsitään uusia ostajia myös ulkomailta.

Ammattikalastaja Lauri Halonen ja hänen tyttärensä, Elina Halonen, lajittelemassa aamulla pyydettyjä kaloja.

Ammattikalastaja Lauri Halonen ja hänen tyttärensä, Elina Halonen, lajittelemassa aamulla pyydettyjä kaloja.

Kuva: Maiju Pohjanheimo

Halonen kantaa laatikollista aamulla pyydettyjä lohia. Lohet on merkattu sinisillä merkintälapuilla, joita jaetaan kalastajille sallitun kalastusmäärän mukaan.

Kalat liukuvat lajittelulaatikkoihin ripeästi Elina Halosen ja Jyrki Laurosen käsien kautta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *