Oulun Pyrinnön Elina Lampelalla on noin 20 seivästä, joista muutamalla ei ole koskaan hypätty – Yhden välineen hinta saattaa kivuta lähemmäs tuhatta euroa

Oulun Pyrinnön Elina Lampelalla on noin 20 seivästä, joista muutamalla ei ole koskaan hypätty – Yhden välineen hinta saattaa kivuta lähemmäs tuhatta euroa

Seiväshyppääjän tärkeimmät välineet kulkevat lähes viiden metrin putken sisällä. Elina Lampelalla on Budapestin MM-kisamatkalla mukanaan seiväsputki, johon on pantu yhdeksän eri seivästä.

Oulun Pyrinnön naisella on lisäksi Helsingin Liikuntamyllyn varastossa kaksi muuta putkea. Hänellä on yhteensä noin 20 seivästä.

Kun seipäiden hinnat vaihtelevat esimerkiksi 350–800 euron välillä, ison setin hankkiminen ei ole ilmaista touhua.

– Aika paljon riippuu seipään pituudesta ja materiaalista. Jos nuoremmat hyppäävät vaikka neljän metrin (pituisilla) seipäillä, ne ovat halvempia. Ehkä keskihinta voisi olla 500 euroa. Miehillä hinnat saattavat olla lähempänä tonnia, Lampela sanoo Kalevan haastattelussa Budapestissä.

Moni voisi miettiä lajivalintaansa, mikäli kalusto pitäisi uusia kausittain. Onneksi seipäät ovat pitkäikäisiä ja niitä voi myös kierrättää.

– Toki moni ostaa käytettyjä. Ei tarvitse ostella joka vuosi uusia, elleivät seipäät käy liian lyhyeksi tai pieneksi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *