Oulun Pyrintöön siirtyi toissa vuonna neljä urheilijaa, joilla ei ole mitään kytköksiä pohjoiseen – Nyt kaksi heistä on MM-kisoissa mukana: ”Manageri otti meihin yhteyttä”

Oulun Pyrintöön siirtyi toissa vuonna neljä urheilijaa, joilla ei ole mitään kytköksiä pohjoiseen – Nyt kaksi heistä on MM-kisoissa mukana: ”Manageri otti meihin yhteyttä”

Yleisurheilua seuraava yleisö hätkähti, kun Oulun Pyrintö julkaisi joulukuussa 2021 uudet urheilijansa. Pituushyppääjä Kristian Pulli sekä keihäänheittäjät Oliver Helander, Anni-Linnea Alanen ja Janne Läspä eivät olleet mitä tahansa seurasiirtoja, sillä kyseessä oli kansainvälisellä tasolla olevia tai sinne pyrkiviä nimiä.

Pyrinnön satsaus herätti myös pulinaa: Eihän näistä kenelläkään ole mitään kytköstä Ouluun.

Nyt eletään elokuuta 2023 ja Pyrinnön toimistolla Hakakadulla ollaan tyytyväisiä. Helander ja Alanen edustavat oululaisseuran nimissä MM-kisatasolla.

Ostourheilijoita? Pyrinnön puheenjohtaja Jukka Sihvonen paljastaa nyt, että he eivät hankkineet vaan heille tarjottiin.

– Heillä on yhteinen manageri (Juha Lindblom), joka otti meihin yhteyttä. Aloimme pohtia, onko meillä seurassa tähän varaa. Emme halunneet lähteä siihen olemassa olevan budjetin puitteissa, mutta kun saimme erillisen rahoituksen järjestettyä, päädyimme siihen, että tämä antaa meille lisäarvoa, Sihvonen kertoo puhelimitse.

Sihvonen sanoo, että satsaus ei ole mikään mullistava.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *