Ukrainalaisten auttamiskeskus on Vuoden Sara. Arkistokuvassa avustustyössä keskeisesti mukana oleva Taija Ruuskanen.
Kuva: Jarmo Kontiainen
Oulun Naisunioni on myöntänyt Vuoden Sara -tunnustuksen Oulussa toimivalle Help Center Ukrainelle. Se on auttamiskeskus, joka kerää lahjoituksia ja jakaa tavaraa eteenpäin sotaa paenneille ukrainalaisille.
Palkinto luovutettiin Naiskulttuuriviikon tapahtumassa perjantaina. Palkintoperusteluissa keskuksen toimintaa kuvataan korvaamattoman arvokkaaksi.
– Maaliskuussa 2022 perustetun vapaaehtoisorganisaation kautta on tarjottu uupumatta käytännön apua Ukrainassa kotinsa menettäneiden arjessa selviämiseen lahjoittamalla, keräämällä lahjoituksia ja toimittamalla ne tarvitsijoille viipymättä. Ilman näin spontaanisti ja ennakkoluulottomasti järjestettyjä ja joustavia tukitoiminta ei niin suuren kohderyhmän auttaminen olisi mahdollista, kunniakirjassa sanotaan.
Oulun Naisunioni on jakanut Vuoden Sara -kunniakirjan vuodesta 1987 lähtien oululaisen Sara Wacklinin työtä kunnioittaen. Kunniakirja annetaan naiselle tai yhteisölle, joka on toiminut naisten hyväksi tai muuten muuttanut jäykkiä asenteita.