Ouluun matkalla olleen junan ajomoottori syttyi palamaan Seinäjoella – junassa satoja matkustajia

Ouluun matkalla olleen junan ajomoottori syttyi palamaan Seinäjoella – junassa satoja matkustajia

VR:n junan ajomoottori syttyi palamaan ajon aikana Seinäjoella torstai-iltana, kertoo Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos. Juna oli matkalla Helsingistä Ouluun.

Päivystävän palomestarin mukaan kuljettaja havaitsi palon ja pysäytti kaksoisraiteelle. Junan henkilökunta suoritti myös alkusammutuksen.

Junan matkustajat siirrettiin paikalle saapuneeseen toiseen junaan.

VR:n viestinnästä arvioitiin, että junassa oli kyydissä useita satoja matkustajia, mutta palosta ei aiheutunut vaaraa matkustajille tai henkilökunnalle.

Tapahtuneesta uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *