Pääsiäisen menoliikenne on sujunut Oulun seudulla rauhallisesti.
Tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että ruuhkia ei ole syntynyt.
Ajokeli on ollut koko päivän hyvä eikä kolareitakaan ole juuri sattunut.
Tieliikennekeskus arvioi aamulla liikenteen olevan vilkkaimmillaan kello 9 ja 14 välillä.
Poliisin johtokeskuksesta kuitenkin kerrotaan, että liikenne vilkastui hieman myöhemmin, noin kello 16 aikaan. Polisinkin näkökulmasta liikenne sujui rauhallisesti.
Päivitetty kello 19.19.