Pelti kolisi Oulun iltapäiväliikenteessä liukkailla teillä, tunnin sisällä useita kolareita – poliisi kehottaa varovaisuuteen tien päällä

Oulun iltapäiväliikenteessä on sattunut useita pieniä onnettomuuksia. Kuvituskuva.

Oulun iltapäiväliikenteessä on sattunut useita pieniä onnettomuuksia. Kuvituskuva.

Kuva: Pekka Peura

Oulun iltapäiväliikenteessä sattui useita pieniä kolareita.

Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrottiin puoli neljän aikaan iltapäivällä, että erinäisiä pieniä tieliikenneonnettomuuksia oli viimeisen tunnin aikana tullut puolenkymmentä.

Iltapäivän kolarisuman jälkeen tilanne rauhoittui pariksi tunniksi, mutta puoli seitsemän aikaan sattui jälleen uusi tieliikenneonnettomuus Kuusamontiellä (Tie 20) Putkosen ja Kiimingin välillä.

Poliisin johtokeskuksen mukaan kolarit eivät aiheuttaneet henkilövahinkoja.

Pohjantiellä sattui Laanilan liittymän kohdalla peräänajo hieman ennen kolmea iltapäivällä. Tilanteesta aiheutui hetkellistä liikennehaittaa.

Hieman ennen puoli neljää Pohjantiellä Kempeleessä auto törmäsi moottoritien kaistojen välillä olevaan jakajaan.

Lisäksi Ruskossa Raitotien ja Gneissitien risteyksessä tapahtui poliisin mukaan kolmen auton kolari. Useamman auton kolari sattui myös Kellossa Kellonväylällä, jossa kolarissa oli osallisena kaksi autoa.

Myös Parkkisenkankaantiellä tapahtui poliisin mukaan onnettomuus.

– Tiet vaikuttavat olevan liukkaita. Nyt kannattaa varoa liikenteessä, Oulun poliisin johtokeskuksesta todettiin puoli neljän aikaan.

Oulun seudulla satanut jäätävää tihkua

Oulun seudulla tiet muuttuivat paikoin hyvin liukkaiksi. Päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen Ilmatieteen laitokselta kertoi puoli neljän aikaan, että Oulun ympäristöstä on tullut useampia havaintoja jäätävästä tihkusta.

Tuovinen kertoo, että alijäähtynyttä vettä voi sataa silloin, kun lämpötila on kylmän puolella, mutta ilmassa ei ole riittävästi hiukkasta, johon kosteus kiinnittyisi ja muodostaisi lumihiutaleen. Osa kosteudesta sataa lumena, mutta osa tulee maahan alijäähtyneinä vesipisaroina. Kun jäähtynyt vesi sataa maahan, se jämähtää paikalleen esimerkiksi auton tuulilasiin tai tienpintaan.

Alijäähtynyttä vettä sataa tyypillisemmin silloin, kun ilman lämpötila on lähempänä nollaa. Oulussa päivälämpötila on kuitenkin ollut useamman asteen pakkasen puolella.

– Nyt näyttää siltä, että sadealue menee ohi viimeistään illan aikana.

Juttua päivitetty kello 18.16: tilanne rauhoittui kello kuuden aikaan. 18.46: lisätty maininta uudesta kolarista. 21.07: muutettu kohta ”kolari” muotoon ”tieliikenneonnettomuus”.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *