Petri Pyörnilä on 20 vuotta todistanut skeittikaupan nousuja ja laskuja Oulussa – Unelmien täyttymistä seurasi pian yrittäjän hirvein tilanne

Petri Pyörnilä on 20 vuotta todistanut skeittikaupan nousuja ja laskuja Oulussa – Unelmien täyttymistä seurasi pian yrittäjän hirvein tilanne

Vuosituhannen vaihteessa elettiin aikaa, jolloin rullalautailu eli skeittaus oli Suomessa kokenut ison buumin. Nuoriso skeittasi, rakenteli skeittipaikkoja ja pelasi Tony Hawk’s Pro Skater -pelejä.

Oulussa rullalautailijoita palveli lähinnä urheiluliike Rintamäen skeittiosasto. Siellä aloitti työharjoittelunsa vuonna 1997 Petri Pyörnilä, joka vietti välivuottaan lukion jälkeen.

Pitkälti Pyörnilän ansiosta osasto kasvoi kuin omaksi kaupaksi urheilukaupan sisällä. Harjoittelun jälkeen kauppiaat vakuuttuivat Pyörnilän lajituntemuksesta, ja palkkasivat miehen töihin.

Rintamäellä Pyörnilä ehti nähdä ja opetella skeittikaupan pyörittämistä. Itseluottamus kasvoi.

– Ajattelin silloin, että vitsi jos olisi oma kauppa, niin tietäisin tasan tarkkaan, miten haluaisin tehdä ne asiat, Pyörnilä kertoo.

Petri Pyörnilän työura skeittauksen parissa on jatkunut yhtäjaksoisesti lukion jälkeisestä työharjoittelusta asti.

Petri Pyörnilän työura skeittauksen parissa on jatkunut yhtäjaksoisesti lukion jälkeisestä työharjoittelusta asti.

Kuva: Teija Soini

Varusmiespalveluksessa Pyörnilä oli ystävystynyt Antti Putkosen eli Kooma-brändin isän kanssa. Pyörnilä oli saanut Rintamäelle myyntiin Putkosen tekemiä pipoja, jotka myös menivät hyvin kaupaksi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *