Poliisi epäilee: Janakkalan 70-metrinen matkapuhelinmasto kaadettiin tahallisesti

Poliisi epäilee: Janakkalan 70-metrinen matkapuhelinmasto kaadettiin tahallisesti

Teleoperaattori Elisan Janakkalassa kaadettu masto.

Teleoperaattori Elisan Janakkalassa kaadettu masto.

Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Poliisi epäilee, että Janakkalassa Kanta-Hämeessä viikonloppuna kaatunut noin 70 metrin korkeuteen yltävä matkapuhelinmasto kaadettiin tahallisesti, kertoo Hämeen poliisilaitos tiedotteessaan.

Poliisin näkemys on tällä hetkellä, että maston haruksia eli mastoa kannattelevia vaijereita olisi käsitelty niin, että masto on kaatunut. Kyse on teleoperaattori Elisan mastosta.

Paikalla käyneen Ylen uutisen mukaan yhden haruksen jäänteet näyttivät siltä, että ne on katkaistu jollakin välineellä.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä vahingontekona ja törkeänä tietoliikenteen häirintänä.

Matkapuhelinmasto kaatui Janakkalan Lähdelammintiellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Poliisi sai asiasta hälytyksen sunnuntaina aamulla.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *