Poliisi: Kainuulainen parturiyrittäjä syyllistyi ihmiskauppaan – palkkasi työntekijöitä entisestä kotimaastaan ja pakotti epäreiluun sopimukseen

Poliisi: Kainuulainen parturiyrittäjä syyllistyi ihmiskauppaan – palkkasi työntekijöitä entisestä kotimaastaan ja pakotti epäreiluun sopimukseen

Kainuussa toimineen parturiyrittäjän epäillään palkanneen entisestä kotimaastaan työntekijöitä partureiksi ja kohdelleen heitä lainvastaisesti, kerrotaan Oulun poliisilaitoksen tiedotteessa.

Poliisin mukaan yrittäjä palkkasi kolme työntekijää ja vaati heitä työskentelemään palveluksessaan viisi vuotta.

Yrittäjä teki työntekijöiden kanssa sopimuksen, jonka mukaan työntekijät ovat hänelle velkaa 10 000 euroa, jos he lähtevät yrityksestä ennen viiden vuoden määräaikaa.

Lisäksi yrittäjä oli uhannut oleskeluluvan menettämisellä, jos työntekijät eivät olisi jatkaneet töitään. Työntekijät tekivät töitä kuutena päivänä viikossa eli aina, kun parturiliike oli auki.

Jatkui vuosien ajan

Poliisi epäilee, että yrittäjä on vaatinut osan työntekijöidensä palkasta takaisin käteisenä rahana. Yrittäjä oli myös ottanut haltuun ainakin yhden työntekijän passin ja oleskeluluvan. Lisäksi yrittäjä oli järjestänyt työntekijöille majoituksen.

Kukaan partureista ei ollut työskennellyt yrityksessä sopimuksessa mainittua viittä vuotta, kertoo rikoskomisario Nina Similä Oulun poliisilaitokselta. Toiminta ehti kuitenkin jatkua usean vuoden ajan.

Yhden työntekijän kohdalla lainvastaisen toiminnan epäillään alkaneen jo vuonna 2018, ja kahden muun työntekijän kohdalla vuonna 2021. Toiminta jatkui osan partureista kohdalla vuoteen 2022 saakka.

Yrittäjä on ollut kiinniotettuna tutkinnan yhteydessä, mutta häntä ei ole missään vaiheessa vangittu.

Useita rikosnimikkeitä

Poliisi epäilee yrittäjää ihmiskaupasta, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä sekä työntekijänsä pahoinpitelystä ja laittoman maahantulon järjestelystä.

Yrittäjä ja yksi työntekijöistä antoivat yhdessä Maahanmuuttovirastolle vääriä tietoja työntekijän palkkauksesta. Tavoitteena oli saada oleskelulupa työntekijän perheelle esittämällä virheellisesti riittävä tulotaso Suomessa.

Ihmiskauppa-rikosnimikkeen kohdalla teon tarkoituksena tulisi työperäisissä ihmiskaupparikoksissa täyttyä pakkotyön määritelmä, Oulun poliisin tiedotteessa todetaan. Rikoslaissa ei erikseen määritellä pakkotyötä.

Oikeuskäytännön ja Kansainvälisen työjärjestön (ILO) mukaan pakkotyön määrittelyssä pitää ottaa huomioon kokonaisuus, joka vaikuttaa työntekijän mahdollisuuksiin irtautua tilanteesta. Pakkotyö ei tarkoita välttämättä fyysisen väkivallan uhkaa, vaan uhka voi olla luonteeltaan myös psykologista.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *