Murhana tutkittavaan nuoren naisen surmaan Oulun Hiirosessa viime marraskuussa liittyy poliisin mukaan kaksi selvästi erillistä tapahtumakokonaisuutta kahdessa eri asunnossa.
Näissä rikoskokonaisuuksissa on eri epäillyt ja poliisin näkemyksen mukaan toisistaan poikkeavat motiivit.
Tapahtumakokonaisuuksilla on kuitenkin keskinäinen yhteys ja epäillyt ovat jollakin tasolla tienneet toisensa entuudestaan, kertoo rikoskomisario Antti Palokangas.
Hänen mukaansa motiiveista on saatu käsitys, mutta tutkinnan turvaamiseksi niitä ei toistaiseksi kerrota julkisuuteen.