Neljä rivitaloasuntoa paloi asumiskelvottomaksi, ja niistä yksi tuhoutui kokonaan kesäkuussa Oulun Rajakylässä.
Kuva: Heikki Uusitalo
Poliisi epäilee Oulun Rajakylän rajun tulipalon syttyneen varomattoman käsittelyn vuoksi.
Kaksikerroksinen, kahdeksan asunnon rivitalo paloi pahasti Rajakylän Mataratiellä 20. kesäkuuta.
Paloa tutkittiin ensin palonsyyntutkintana, mutta selvittelyjen jälkeen poliisi on kirjannut tapauksesta rikosilmoituksen ja aloittanut esitutkinnan.
Poliisi epäilee yhtä henkilöä varomattomasta käsittelystä.
Poliisilla on käsitys siitä, mikä tulipalon on aiheuttanut. Poliisi ei voi kuitenkaan kertoa asiasta enempää esitutkinnan ollessa kesken.
Päivystävä palopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoi aikaisemmin, että Rajakylän rivitalopalon arvellaan saaneen alkunsa talon terassilta olleesta tuhkakupista.