Poliisi: Pyhäjärvellä ei tapahtunutkaan autoon kaapatun naisen ryöstöä

Poliisi: Pyhäjärvellä ei tapahtunutkaan autoon kaapatun naisen ryöstöä

Oulun poliisilaitos kertoo saaneensa tutkinnassa uutta tietoa Pyhäjärvellä syyskuun alkupuolella sattuneesta rikoksesta.

Tuolloin poliisi kertoi epäilevänsä, että kolme ihmistä olisi kaapannut naisen väkisin autoonsa ja vienyt hänen käsilaukkunsa Köpsintiellä Pyhäsalmella, joka on kunnan keskustaajama. Tapahtumista pyydettiin tuolloin yleisöhavaintoja.

Poliisi ei enää usko näin tapahtuneen, vaan tutkinnassa saatujen tietojen perusteella kyse on ollut törkeästä pahoinpitelystä. Rikoksesta epäillään yhtä henkilöä, jonka uhriksi joutunut nainen on tuntenut entuudestaan.

Kuulustelujen perusteella epäilty rikos on tapahtunut yksityisasunnossa eikä autossa, poliisi kertoo.

Tapauksesta ei toistaiseksi kerrota julkisuuteen enempää, poliisi kertoo.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *