Poliisi sai päätökseen Oulun Heikinharjussa marraskuussa tapahtuneen henkirikoksen tutkinnan

Poliisi sai päätökseen Oulun Heikinharjussa marraskuussa tapahtuneen henkirikoksen tutkinnan

Oulun poliisi kertoo selvittäneensä Oulun Heikinharjussa marraskuussa 2022 tapahtuneen henkirikoksen.

Noin 60-vuotiaan miehen epäillään tappaneen aviopuolisonsa heidän yksityisasunnossaan Oulun Heikinharjussa 9. marraskuuta 2022. Poliisi epäilee, että mies oli lyönyt puolisoaan tylpällä astalolla. Iltalehden mukaan vastaanottokeskuksen asiakkaina ollut pariskunta oli kotoisin Ukrainasta.

Koirapartio löysi miehen kuolleena maastosta asunnon läheltä pian sen jälkeen, kun puolison ruumis oli löytynyt asunnosta. Poliisi epäilee miehen surmanneen ensin vaimonsa ja sen jälkeen itsensä.

Esitutkinnan mukaan epäilty ei ollut toiminut suunnitelmallisesti, eikä teolle ole selvinnyt selkeää motiivia. Poliisin tietojen mukaan mies oli jo aiemmin käyttäytynyt aggressiivisesti puolisoaan kohtaan. Poliisi kertoi marraskuussa, että epäilty tekijä ja uhri olivat ulkomaalainen pitkään naimisissa ollut pariskunta.

Tapaus ei etene syyteharkintaan, koska epäilty on kuollut, eikä tapahtumiin esitutkinnan perusteella liity muita ihmisiä. Poliisi on suorittanut epäillyn kuolemansyyn tutkinnan loppuun.

Juttua päivitetty 16.40: lisätty tieto siitä, että pariskunta oli kotoisin Ukrainasta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *