Poliisi tiedotti keskiviikkona lähettäneensä syyteharkintaan Oulun vanhan asuntomurron – Syyttäjä onkin jo tehnyt päätöksensä: Ei syytettä

Poliisi tiedotti keskiviikkona lähettäneensä syyteharkintaan Oulun vanhan asuntomurron – Syyttäjä onkin jo tehnyt päätöksensä: Ei syytettä

Vanha Ouluun liittyvä omaisuusrikosepäily ei ole johtanut syytteeseen.

Oulun poliisi kertoi keskiviikkona selvittäneensä sormenjälkien tutkimustekniikan kehityksen avulla rikoksen, joka tapahtui kesällä 2013 Oulussa.

Poliisin mukaan Oulun seudulla asuva mies olisi tuolloin yrittänyt murtautua Oulussa sijaitsevaan rivitaloasuntoon.

Asunnon ulko-oven lasi oli rikottu kivellä. Asunnossa oli käyty sisällä ja siellä oli pengottu pöydällä olleita kirjeitä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *