Ei ole ennen nähty yhtä onnetonta hallitustaipaleen alkua. Kriisi seuraa kriisiä. Lieneekö Petteri Orpon (kok.) hallitus enää edes pystyssä, kun tämä kirjoitus on julkaistu? Miten tässä näin pääsi käymään?
Jyrkkä vastakkainasettelu yleistyi ensin Yhdysvaltojen politiikassa ja sitten monissa muissa demokratioissa. Viime vaalikaudella se rantautui Suomeen.
Kamppailu vallasta keskittyi meilläkin kahteen blokkiin, jotka eivät näe toisissaan mitään hyvää.
Jos politiikassa aikoo saada jotain hyvää aikaiseksi, on etsittävä sitä, mikä yhdistää, kuuluu ikivanha totuus. Nyt keskitytään siihen, mikä erottaa.
Niinpä Suomessakin maltilliset ja vastuulliset vaihtoehdot, kuten sinipuna, karsiutuivat pois jo kauan ennen vaaleja.
Suomalainen politiikka on perustunut sotien jälkeisen ajan sopimiseen, yhteistyöhön ja luottamukseen. Se on ollut menestyksemme tärkein salaisuus. Tätä politiikkaa moitittiin joskus tylsäksi konsensukseksi. Kuinka kipeästi sitä tarvittaisiinkaan nyt!
”Suurin osa meistä ei suostu elämään yhteiskunnassa, jossa ihmisvihasta on tullut arkipäiväistä ja hallituskelpoista.”
Vastakkainasettelun politiikkaa hallitsee myös Orpon hallituksen ohjelmaa. Se asettaa vastakkain muun muassa köyhät ja rikkaat, työlliset ja työttömät, kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat, ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajat.
