Rajuja ylinopeuksia Pohjantiellä – huumekuskilla vauhtia yli 180 kilometriä tunnissa

Rajuja ylinopeuksia Pohjantiellä – huumekuskilla vauhtia yli 180 kilometriä tunnissa

Oulun poliisi kertoo mitanneensa kovia ylinopeuksia Oulun Pohjantiellä pääsiäismaanantain liikenteessä.

Iltapäivällä poliisipartio pysäytti Kellonväylän liittymän kohdalla autoilijan, jonka kuljettamalle ajoneuvolle tutka näytti vauhdiksi 175 kilometriä tunnissa. Liikenne oli vilkasta tapahtuma-aikaan. Autoa kuljetti noin 40-vuotias mies, jota epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Alkuillasta partiota vastaan tuli Pohjantiellä auto, jonka nopeudeksi mitattiin 182 kilometriä tunnissa. Kuljettaja oli päihtyneen oloinen ja ajo-oikeudeton. Miehelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja kannabikselle.

Miehen hallusta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä ja pieni määrä kannabista. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausainerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisilla piti kiirettä liikennetehtävien kanssa maanantaina.

Poliisilla piti kiirettä liikennetehtävien kanssa maanantaina.

Kuva: Vesa Joensuu

Myös Kaijonharjussa pysäytettiin päihtyneen oloinen kuljettaja alkuillasta. Tälläkään kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Miehen lisäksi autossa oli toinen henkilö.

Kuljettajana ollut noin 30-vuotias mies puhalsi alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti kertoi miehen käyttäneen amfetamiinia.

Autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi noin 200 kappaletta huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. Autossa oli myös pistoolin patruunoita ja starttipistooli patruunoineen. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksena, huumausainerikoksena sekä ampuma-aserikoksena.

Poliisi sai maanantaina myös useita mopoihin ja muihin nuorison suosimiin menopeleihin liittyviä tehtäviä. Ilmoituksia tuli äänekkäästä ja häiritsevästä ajosta, keulimisesta viritetyistä mopoista, ilman kypärää ajamisesta, puuttuvista rekisterikilvistä ja vaaratilanteista.

Lue myös: Moot­to­ri­pyö­räi­li­jä ohitti po­lii­si­au­ton kaa­hail­les­saan kah­ta­sa­taa Pu­das­jär­vel­lä

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *