Rakennusalan konkari Elina Yli-Luukko neuvoo nuoria rakentajia hakemaan vauhtia vaikka Norjasta – Oululainen valmistui itsekin 1990-luvun lamaan ja lähti töihin Saksaan

Rakennusalan konkari Elina Yli-Luukko neuvoo nuoria rakentajia hakemaan vauhtia vaikka Norjasta – Oululainen valmistui itsekin 1990-luvun lamaan ja lähti töihin Saksaan

1990-luvun lama-aikana valmistunut Pohjois-Suomen rakennusklusterin toiminnanjohtaja Elina Yli-Luukko näkee ilmapiirin rakennusalalla nyt toiveikkaampana kuin tuolloin. 30 vuotta alan eri tehtävissä toimineella Yli-Luukolla on ajatuksia siitä, mitä nyt kannattaisi tehdä toisin, jotta samaan tilanteeseen ei päädytä.

Yli-Luukko valmistui diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta vuonna 1993. Lama runnoi Suomen rakennusalaa niin pahasti, että Yli-Luukon piti lähteä hakemaan töitä Saksasta.

Eikä hän ollut ainoa.

90-luvun alussa rakennusalan työllisyyden hurja lasku vei ison joukon rakennusalan osaajia ulkomaille.

– Koulutustani vastaavaa työpaikkaa ei vain löytynyt silloin Suomesta, Yli-Luukko sanoo.

Yli-Luukko työskenteli ensin Münchenissä staatikkona ja teki sitten pätkän rakennesuunnittelijana insinööritoimistossa Hampurissa. Hän muistaa hyvin epävarmuuden ja yksinäisyyden tunteet, joita ulkomaille muuttaminen uran alussa toi mukanaan.

– Saksan vuodet olivat yhtä aikaa seikkailua ja henkisesti raskaita.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *