Ristijärvellä Viitostiellä kahden henkilöauton nokkakolari – liikenne oli poikki useita tunteja

Ristijärvellä Viitostiellä kahden henkilöauton nokkakolari – liikenne oli poikki useita tunteja

Viitostiellä sattui Ristijärven kohdalla torstaina kahden henkilöauton nokkakolari, pelastuslaitos kertoo.

Onnettomuuspaikka sijaitsee noin viisi kilometriä Ristijärveltä pohjoiseen. Kummassakin kolaroineessa ajoneuvossa oli kaksi henkilöä.

Onnettomuudessa menehtyi noin 70-vuotias pariskunta. Toisessa autossa olleet ihmiset kuljetettiin sairaalahoitoon. Heidän vammojen laadustaan ei ole tarkempaa tietoa.

Tapahtumien tarkka kulku ei ole vielä selvillä, poliisi tutkii asiaa.

Liikenne oli tapahtumapaikalla poikki useita tunteja. Paikalle oli järjestetty kiertotie vanhan Viitostien kautta.

Liikenteen kulku palautui normaaliksi hieman ennen kello kahdeksaa illalla.

Onnettomuuspaikan raivaustyöt olivat kello kuudelta vielä käynnissä. Liikenne pysäytettiin ajoittain.

Hälytys asiasta tuli noin kello 14.39.

Juttua päivitetty 19.55: liikenne kulkee normaalisti. 22.12: lisätty tieto, että poliisi tiedottaa asiasta lisää myöhemmin. 23.33: lisätty tieto onnettomuudessa menehtyneistä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *