Romeo & Julia on kaupannut koruja Oulun Isollakadulla 1980-luvulta asti – Viime vuosina myynti on vain kasvanut

Romeo & Julia on kaupannut koruja Oulun Isollakadulla 1980-luvulta asti – Viime vuosina myynti on vain kasvanut

Laura (vas.) ja Anni Hynninen panostavat liikkeessä asiakaspalveluun. Ostoksille saa tulla juuri sellaisena kuin on.

Laura (vas.) ja Anni Hynninen panostavat liikkeessä asiakaspalveluun. Ostoksille saa tulla juuri sellaisena kuin on.

Kuva: Teija Soini

Mikä saa kivijalkakaupan menestymään Oulun keskustassa? Yhden vastauksen tähän kysymykseen antaa Koruliike Romeo & Julia, joka on ollut asusteita ja koruja rakastavien ostosreissujen kohde 1980-luvulta lähtien.

Viime vuosina Isollakadulla toiminut kauppa on vain kasvattanut myyntiään, tosin verkkokaupan avustuksella.

– Onhan se uskomatonta, että tässä vielä törrötetään, korukaupan yrittäjät Anni ja Laura Hynninen hymyilevät.

– Ennen kilpailimme pelkästään oman kaupungin kauppojen kanssa, nyt vastassa ovat niiden lisäksi ketjuliikkeet sekä verkkokauppojen tarjonta.

Yritys on toiminut nykyisissä tiloissaan 11 vuotta, mutta se muistetaan hyvin myös 1990-luvun sijainnistaan Pekurinkulmassa. Samalla paikalla on nykyisin Pekurin kauppakeskus.

Romeo & Julia jakoi liiketilan käsityöliike Lystin kanssa. Samassa kerroksessa sijaitsivat myös Citymusiikki sekä silloinen vaateliikkeiden ykkönen, Benetton.

– Stockmannin tulo ajoi pienyrittäjät Pekurinkulmasta muualle.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *