Sairaanhoitopiirin kulut paisuivat, kun OYSin potilashotellia konsultoitiin – Professori: Riippumattomuus voi vaarantua

Sairaanhoitopiirin kulut paisuivat, kun OYSin potilashotellia konsultoitiin – Professori: Riippumattomuus voi vaarantua

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilintarkastajan laskuttamat kulut kasvoivat voimakkaasti PPSHP:n toiminnan viimeisinä vuosina.

KPMG Oy Ab laskutti vuodelta 2019 palkkioita yhteensä noin 80 000 euroa. Vuonna 2021 tilintarkastaja laskutti reilut 250 000 euroa eli moninkertaisesti kaksi vuotta aiempaan verrattuna.

Hyvinvointialue Pohde otti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät hoitaakseen vuoden 2022 alussa. Tilintarkastajana toimii Pohteessakin KPMG. Se laskutti viime vuonna yhteensä noin 125 000 euroa.

Kaleva hankki tilintarkastuksen laskut nähtäväkseen vuosilta 2018–2022. Suurin osa laskutuksista kunakin tilikautena on muita palkkioita kuin tilintarkastuspalkkioita. Vuonna 2021 muut palkkiot olivat hieman alle 200 000 euroa eli lähes 80 prosenttia koko laskutuksesta.

Ne koostuvat KPMG:n tekemästä konsulttityöstä, kuten esimerkiksi laki- ja veroneuvonnasta, julkisten hankintojen konsultoinnista sekä tytär- ja in house -yhtiöiden perustamisesta.

Vuoden 2021 laskuissa painottuu potilashotellin hankinta, jonka konsultoinnista on laskutettu tuolloin yhteensä noin 126 000 euroa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *