Oulussa Sanginjoen luonnonsuojelualueella on tänä kesänä poikkeusjärjestelyjä Isokankaan reitillä sekä Korpilammen kierroksella.
Korpilammen kierroksella työt aloitettiin juhannusviikolla ja ne katkaisevat reitin länsipuolen heti Isokankaan yhdyspolun kohdalta. Työt kestävän heinäkuun loppuun, ja tänä aikana Isokankaan kierrokselle kuljetaan Korpilammen itäpuolta. Taukopaikka on töiden ajan käytettävissä.
Korpilammen kierroksen muutokset kesällä 2023.
Kuva: Metsähallitus
Isokankaan kierroksen eteläosa katkaistaan elokuun alussa Loppulan parkkipaikalta Isonkankaanjärvelle. Reittiosion huonokuntoiset pitkospuut uusitaan kokonaan. Työn valmistuttua kierroksen linjaus kulkee Loppulan parkkipaikan kautta.
Syyskuussa Isokankaan kierros katkeaa vielä Ahinmajan itäpuolelta ja kierroksen pohjoisosasta. Samalla Isokankaan kierroksen linjaus lännessä muuttuu kulkemaan Korpilammen kierroksen kautta. Muutosten myötä uusi yhdyspolku Kalimeenkierroksen ja Isokankaan kierroksen välille otetaan käyttöön.
Kaikki kierrosten taukopaikat ovat normaalisti käytössä kunnostustöiden ajan.
Isokankaan kierroksen poikkeukset.
Kuva: Metsähallitus