Sara Ikonen ja Inka Sarjanoja saivat Ruotsista tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä – ”ONS pystyy kyllä kasvattamaan pelaajia”

Sara Ikonen ja Inka Sarjanoja saivat Ruotsista tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä – ”ONS pystyy kyllä kasvattamaan pelaajia”

Oululaisjalkapalloilijoiden reitti ulkomaan kentille on perinteisesti kulkenut eteläsuomalaisten seurojen kautta.

Sara Ikonen ja Inka Sarjanoja taivaltavat omaa oikopolkuaan: kaksikko loikkaa ONS:sta suoraan Ruotsin pääsarjaan. Oululaispelurit allekirjoittivat viime perjantaina kahden ja puolen vuoden mittaisen sopimuksen KIF Örebron kanssa.

Hyppäys Suomen liigajumbosta naisjalkapalloilun suuriin liigoihin lukeutuvaan Ruotsin pääsarjaan on merkittävä.

– Se kertoo siitä, että ONS pystyy kyllä kasvattamaan pelaajia ja että täältäkin voi lähteä suoraan ulkomaille, Sarjanoja painottaa.

Asiat etenivät lopulta varsin vauhdikkaasti. Örebron heinäkuista yhteydenottoa seurasi elokuun alussa testileiri, jossa Ikonen ja Sarjanoja vakuuttivat ruotsalaisseuran taidoistaan.

Myös kotimaisten kärkiseurojen kiikarissa olleet ONS-kasvatit myöntävät, että siirtopäätöstä piti puntaroida tovi jos toinenkin. Kyse oli lopulta tarjouksesta, josta ei vain voinut kieltäytyä.

Maanantai-iltana Ikonen ja Sarjanoja kääntävät uuden sivun jalkapallourillaan matkustamalla uuteen kotikaupunkiinsa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *